Vaikuttaako lapsuuden trauma muistiin?

Dissosiatiivinen muistinmenetys on tila, jossa henkilö menettää pääsyn tiettyihin muistoihin, jotka yleensä liittyvät traumaattisiin tai stressaaviin tapahtumiin. Tämä muistinmenetys ei johdu orgaanisista aivovaurioista tai neurologisista sairauksista, vaan se on psykologinen puolustusmekanismi, joka auttaa henkilöä selviytymään ylivoimaisista tunteista tai kokemuksista.

Dissosiatiivinen muistinmenetys voi ilmetä monella tavalla, kuten lokalisoituna muistinmenetyksenä. Tällöin henkilö ei muista tapahtumia tietyltä ajanjaksolta, esimerkiksi onnettomuuden tai väkivallan hetkeltä. Selektiivinen muistinmenetys on toinen mahdollinen ilmenemismuoto, tällöin henkilö muistaa vain osan tapahtumista tietyltä ajanjaksolta.

Kolmantena mahdollisuutena on yleistynyt muistinmenetys, jolloin henkilö menettää muistot suuresta osasta omaa elämäänsä, joskus jopa identiteetistään. Neljäs erilainen muistinmenetyksen muoto on jatkuva muistinmenetys. Tällöin muistinmenetys ei rajoitu tiettyyn tapahtumaan tai ajanjaksoon, vaan jatkuu nykyhetkeen. Ja viidentenä muistinmenetyksen muotona tunnetaan järjestelmällinen muistinmenetys. Tämä on tila, jossa henkilö menettää muistot tietystä henkilöstä tai tapahtumien sarjasta. Dissosiatiivinen muistinmenetys on usein väliaikaista, ja muistot voivat palata spontaanisti tai hoidon myötä.

Dissosiatiivinen muistinmenetys voi ilmetä monin eri tavoin, ja se voi olla hyvin henkilökohtainen kokemus. Tässä on kuvitteellinen esimerkkitapaus, joka havainnollistaa, miten dissosiatiivinen muistinmenetys voi ilmetä.

Tapaus: ”Kristiina” Kristiina on 30-vuotias nainen, joka työskentelee myyntiialalla. Hän on aina ollut tunnollinen työntekijä, tehnyt paljon ja innokkaasti myyntityötä ja viettänyt paljon aikaa työnsä parissa. Eräänä päivänä töissä hänelle tulee voimakas päänsärky ja hän alkaa tuntea olonsa sekavaksi. Hän ei muista, miten hän on tullut töihin tai mitä hän on tehnyt aamun aikana.

Kristiina yrittää keskittyä, mutta hänen mielensä on kuin sumun peitossa. Kun Kristiinan kollega huomaa hänen tilansa, hän vie Kristiinan sairaalaan. Lääkärit tutkivat Kristiinan ja toteavat, ettei hänellä ole fyysisiä vammoja tai sairauksia, jotka voisivat selittää muistinmenetyksen. Työpsykologin kanssa käydyissä keskusteluissa paljastuu, että Kristiina on lapsuudessaan kokenut perheväkivaltaa, mutta hän ei ole koskaan käsitellyt näitä kokemuksiaan.

Psykologi epäilee, että Kristiinan muistinmenetys on dissosiatiivinen reaktio, joka on laukaistu stressin ja ehkä alitajuisesti päivämäärän tai tapahtuman kautta, joka muistuttaa häntä menneisyyden traumaattisista kokemuksista. Kristiina alkaa käydä traumapsykoterapiassa, jossa hän työstää traumaattisia muistojaan turvallisessa ympäristössä.

Vähitellen hän alkaa muistaa menetettyjä ajanjaksoja ja oppii käsittelemään tunteitaan, jotka liittyvät hänen lapsuutensa kokemuksiin. Tämä esimerkki on yksinkertaistettu kuvaus siitä, miten dissosiatiivinen muistinmenetys voi ilmetä ja miten se voi liittyä aiempiin traumaattisiin kokemuksiin. Jokainen tapaus on yksilöllinen, ja dissosiatiivisen muistinmenetyksen syyt, oireet ja hoito voivat vaihdella suuresti.

Flashbackit ovat voimakkaita, usein eläviä ja häiritseviä muistikuvia, jotka palaavat mieleen kuin ne tapahtuisivat uudelleen tässä ja nyt. Ne ovat tyypillisiä traumaattisten tapahtumien kokeneille ihmisille, kuten posttraumaattista stressihäiriötä (PTSD) sairastaville.

Flashbackin aikana henkilö voi kokea samat tunteet, hajut, äänet ja kuvat, jotka liittyivät alkuperäiseen traumaattiseen tapahtumaan. Flashbackit voivat olla niin todentuntuisia, että henkilö kokee olevansa jälleen traumaattisessa tilanteessa, vaikka todellisuudessa hän on turvallisessa ympäristössä. Ne voivat laukaista tiettyjen ärsykkeiden, kuten samankaltaisten äänien tai hajujen, tai jopa tiettyjen ajatusten tai tunteiden kautta.

Flashbackit voivat olla hyvin hämmentäviä ja pelottavia, ja ne voivat häiritä arkielämää merkittävästi. Traumaperäisten häiriöiden hoitoon kuuluu usein terapiamuotoja, jotka auttavat käsittelemään ja hallitsemaan flashbackeja, kuten EMDR-terapiaa (Eye Movement Desensitization and Reprocessing).

Muiston välttely on yleinen mekanismi, jota ihmiset saattavat käyttää selviytyäkseen traumaattisista kokemuksista, erityisesti traumaattisista lapsuuden tapahtumista. Se on yksi posttraumaattisen stressihäiriön (PTSD) oireista, mutta sitä voi esiintyä myös ilman PTSD-diagnoosia.

Muiston välttely tarkoittaa sitä, että henkilö pyrkii tietoisesti tai tiedostamattaan välttämään ajatuksia, tunteita, keskusteluja tai tilanteita, jotka muistuttavat traumaattisesta tapahtumasta.

Välttely voi ilmetä monin eri tavoin, kuten kieltämisellä, jolloin henkilö saattaa kieltää tapahtuman merkityksen tai sen, että se on edes tapahtunut. Henkilö voi myös välttää paikkoja, ihmisiä tai toimintoja, jotka muistuttavat traumasta. On myös mahdollista, että henkilö voi tuntea vaikeuksia muistaa tapahtuman yksityiskohtia tai kokea tunnepuutosta liittyen traumaan.

Henkilö voi täyttää päivänsä toiminnalla välttääkseen ajattelemasta traumaattista tapahtumaa. Tuhoisa tapa vältellä traumaan liittyviä tunteina ja muistoja on alkoholin tai huumeiden käyttö. Muiston välttely voi lyhyellä aikavälillä tuntua helpottavalta, mutta pitkällä tähtäimellä se voi estää henkilöä käsittelemästä ja toipumasta traumasta.

Kuvitellaan, että lapsuudessaan henkilö on kokenut traumaattisen tapahtuman, kuten vakavan onnettomuuden tai perheväkivallan. Aikuisiällä tämä henkilö saattaa vältellä kaikkea, mikä muistuttaa hänelle tuosta tapahtumasta.

Esimerkiksi, jos onnettomuus tapahtui autossa, hän saattaa välttää autolla ajamista tai jopa autojen lähellä olemista. Jos trauma liittyi perheväkivaltaan, hän saattaa välttää konflikteja kaikin tavoin, jopa siinä määrin, että hän ei kykene puolustamaan itseään tai ilmaisemaan omia tarpeitaan, koska pelkää väkivallan toistuvan.

Tämä välttely voi ulottua myös henkilön ajatuksiin ja tunteisiin. Hän saattaa tietoisesti työntää pois mielestään kaikki ajatukset tai muistot, jotka liittyvät traumaan, tai hän voi välttää puhumasta kokemuksestaan kenellekään. Tämä voi johtaa siihen, että hänellä on vaikeuksia muodostaa läheisiä ihmissuhteita, koska hän ei halua tai kykene jakamaan menneisyyttään toisten kanssa. Välttely voi tuntua lyhyellä aikavälillä helpottavalta, mutta se voi pitkällä aikavälillä estää henkilöä käsittelemästä traumaansa ja toipumasta siitä.

Muistin vääristymä, joka liittyy lapsuudessa koettuun traumaan ja voi ilmetä monella tavalla. Traumaattiset tapahtumat voivat vaikuttaa siihen, miten muistot tallentuvat ja miten niitä myöhemmin muistellaan.

Muistojen vääristyminen liittyy siihen, miten aivot käsittelevät ja tallentavat tietoa, erityisesti traumaattisia kokemuksia. Traumaattiset tapahtumat ovat usein voimakkaita ja emotionaalisesti kuormittavia, ja ne voivat vaikuttaa muistin toimintaan monin tavoin.

Kun henkilö kokee traumaattisen tapahtuman, aivot voivat tallentaa muistot epätavallisella tavalla. Tämä voi johtua siitä, että trauma aktivoi voimakkaita stressireaktioita, jotka vaikuttavat aivojen alueisiin, kuten hippokampukseen ja amygdalaan, jotka ovat vastuussa muistin muodostamisesta ja tunteiden säätelystä.

Muistojen vääristyminen voi ilmetä muun muassa muistin katkelmallisuutena. Tällöin traumaattiset muistot voivat olla katkonaisia ja epäjohdonmukaisia. Henkilö voi muistaa vain tietyt osat tapahtumasta, kun taas toiset osat voivat olla hämärän peitossa. Se voi ilmetä myös muistin muokkaaminen, jolloin ajan myötä muistot muuttuvat, kun henkilö yrittää ymmärtää tai selittää tapahtunutta itselleen tai muille. Tämä voi johtaa siihen, että muistot muokkautuvat ja alkavat poiketa siitä, mitä todella tapahtui.

 Joissakin tapauksissa henkilö voi muistaa asioita, jotka eivät todellisuudessa tapahtuneet, tai uskoa tapahtumien sattuneen eri tavalla kuin ne todella sattuivat. Tämä voi olla seurausta muistin täyttämismekanismeista, joissa aivot täyttävät aukot muistissa keksityillä yksityiskohdilla. Tunteet voivat vahvasti värittää muistoja. Traumaattiset muistot voivat tuntua erityisen voimakkailta tai ahdistavilta, mikä voi vaikuttaa siihen, miten henkilö muistaa tapahtumat.

Joskus muistot voivat vääristyä suojellakseen henkilöä liialliselta ahdistukselta. Esimerkiksi henkilö voi muistaa tapahtumat vähemmän uhkaavina tai pelottavina kuin ne todellisuudessa olivat. On tärkeää ymmärtää, että muistin vääristyminen ei ole tietoinen prosessi, vaan se on usein tiedostamaton tapa, jolla mieli pyrkii käsittelemään ja selviytymään vaikeista kokemuksista.

Muistin fragmentoituminen on ilmiö, jossa traumaattiset muistot tallentuvat mieleen epäjärjestelmällisesti ja pirstaleisesti. Tämä voi johtua siitä, että traumaattinen tapahtuma on niin voimakas ja stressaava, että se häiritsee aivojen normaalia tapaa prosessoida ja tallentaa tietoa.

Käydään vähän läpi syitä ja seurauksia, jotka liittyvät muistin fragmentoitumiseen. Traumaattisen tapahtuman aikana keho tuottaa suuria määriä stressihormoneja, kuten kortisolia ja adrenaliinia. Nämä hormonit voivat vaikuttaa aivojen alueisiin, jotka ovat vastuussa muistin tallentamisesta, kuten hippokampukseen, mikä voi johtaa muistin katkelmallisuuteen.

Trauman aikana ihmisen tietoisuus voi kaventua, ja hän saattaa keskittyä vain välittömään uhkaan tai tärkeimpiin yksityiskohtiin. Tämä voi johtaa siihen, että vain tietyt tapahtuman osat tallentuvat muistiin, kun taas toiset yksityiskohdat jäävät tallentumatta.

Joissakin tapauksissa traumaattinen kokemus voi johtaa dissosiaatioon, jossa henkilö ikään kuin ”irrottautuu” kokemuksestaan. Tämä voi olla kehon tapa suojautua liialliselta henkiseltä kuormitukselta. Dissosiaatio voi aiheuttaa muistin katkelmallisuutta, koska kokemus ei rekisteröidy tietoiseen mieleen normaalilla tavalla.

Trauman jälkeen henkilö saattaa käydä läpi tapahtunutta mielessään yrittäen ymmärtää ja käsitellä sitä. Tämä jälkikäsittely voi muuttaa muistojen rakennetta, mikä voi johtaa siihen, että alkuperäiset muistot pirstoutuvat entisestään.

Traumaattisten muistojen välttäminen on yleinen selviytymiskeino. Henkilö saattaa tietoisesti tai tiedostamattaan välttää muistamasta traumaattista tapahtumaa, mikä voi johtaa muistin fragmentoitumiseen, kun muistot eivät ole jatkuvasti ”käytössä” ja ne voivat heikentyä tai muuttua ajan myötä.

Muistin fragmentoituminen voi vaikeuttaa trauman käsittelyä ja toipumista, koska se estää kokonaisvaltaisen käsityksen muodostumisen tapahtuneesta. Terapiassa voidaan käyttää erilaisia menetelmiä, kuten traumaan keskittyvää psykoterapiaa tai EMDR-terapiaa, auttamaan henkilöä tunnistamaan ja yhdistämään muistin katkelmat, mikä voi auttaa häntä ymmärtämään ja käsittelemään traumaattista kokemusta paremmin.

Kehon muisti on käsite, joka viittaa siihen, miten traumaattiset kokemukset voivat tallentua kehon fyysisiin reaktioihin ja aistimuksiin, vaikka tietoinen muisti itse tapahtumasta olisikin hataria tai puuttuisi kokonaan.

Tämä voi ilmetä monin eri tavoin, kuten lihasjännityksenä ja kipuna. Traumaattisen tapahtuman aikana koettu stressi ja jännitys voivat jäädä ”tallentumaan” kehoon lihasjännityksen ja kroonisen kivun muodossa. Esimerkiksi henkilö, joka on kokenut fyysistä väkivaltaa, saattaa kokea lihasjännitystä tai kipua kehon osissa, jotka ovat olleet väkivallan kohteena.

Trauma voi vaikuttaa myös hengitykseen, aiheuttaen esimerkiksi hengityksen kiihtymistä tai pinnallistumista tietyissä tilanteissa, jotka muistuttavat alkuperäisestä traumaattisesta tapahtumasta. Usein traumaattisiin muistoihin liittyvät ärsykkeet voivat laukaista nopean sydämen sykkeen tai sydämentykytyksen, mikä on kehon tapa valmistautua ”taistele tai pakene” -reaktioon.

Monella tuttu ilmiö lievemmissäkin stressaavissa tilanteissa on stressin ja ahdistuksen vaikutus ruoansulatusjärjestelmään. Traumaattiset muistot voivat aiheuttaa vatsakipuja, pahoinvointia tai muita ruoansulatusongelmia.

Trauma voi tehdä henkilöstä yliherkän tietyille ärsykkeille, kuten äänille, hajuille tai kosketukselle, jotka liittyvät traumaattiseen kokemukseen. Keholliset aistimukset voivat laukaista voimakkaita muistikuvia tai flashbackeja, jotka saavat henkilön kokemaan traumaattisen tapahtuman uudelleen.

Kehon muistin ymmärtäminen on tärkeää trauman käsittelyssä ja toipumisessa. Terapiassa voidaan käyttää kehokeskeisiä menetelmiä, kuten kehotietoisuusharjoituksia, jotka auttavat tunnistamaan ja työstämään kehon muistissa olevia traumaattisia jännitteitä ja reaktioita. Tavoitteena on oppia tunnistamaan ja hallitsemaan kehon reaktioita, mikä voi auttaa vähentämään traumaattisten muistojen aiheuttamaa ahdistusta ja parantamaan kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Traumaattiset kokemukset, kuten kaltoinkohtelu, laiminlyönti tai väkivalta, voivat jättää lapselle syvän tunteen siitä, ettei hän ole arvokas tai rakastettava. Tällöin yksilön omanarvontunto rikkoutuu lapsuuden kiintymyssuhteissa, kun häntä kohdellaan rakastavan ja kunnioittavan kohtelun sijaan kaltoin. Tämä voi johtaa heikentyneeseen itsetuntoon ja rikkoutuneeseen omanarvontuntoon, mikä voi vaikuttaa henkilön kykyyn luoda ja ylläpitää terveitä ihmissuhteita ja saavuttaa henkilökohtaisia tavoitteitaan myöhemmässä elämässä.

Lapsuuden trauman seurauksena voi kehittyä myös puolustusmekanismeja ja käyttäytymismalleja, jotka ovat alun perin olleet keino selviytyä vaikeista olosuhteista, mutta jotka pitkällä aikavälillä voivat olla haitallisia. Esimerkiksi lapsi, joka on kokenut traumaattista hylkäämistä, saattaa aikuisena vältellä läheisiä suhteita suojellakseen itseään mahdolliselta uudelta hylkäämiseltä. Näin lapsuuden kiintymyssuhteen turvattomuus vaikuttaa aikuisuuden valintoihin usein tiedostamatta. 

On tärkeää huomata, että vaikka lapsuuden trauma voi vaikuttaa negatiivisesti omanarvontuntoon, se ei määritä yksilön tulevaisuutta. Monet ihmiset, jotka ovat kokeneet traumaattisia tapahtumia lapsuudessa, työskentelevät näiden kokemusten käsittelyn ja niistä toipumisen parissa ja voivat rakentaa vahvan ja terveen omanarvontunnon.

Miten traumaattisen muiston unohtaminen voi vaikuttaa omanarvontuntoon?

Jos traumaattinen muisto on aiheuttanut henkilölle merkittävää ahdistusta ja itsearvostuksen laskua, sen unohtaminen voi tuoda helpotusta ja mahdollistaa henkilön keskittymisen nykyhetkeen ja tulevaisuuteen ilman menneisyyden taakan jatkuvaa läsnäoloa. Tämä voi parantaa omanarvontuntoa, koska henkilö ei enää koe olevansa määritelty traumaattisen kokemuksensa kautta.

Toisaalta, jos traumaattinen muisto on työnnetty tietoisuudesta pois ilman asianmukaista käsittelyä ja ymmärrystä, se voi jäädä vaikuttamaan alitajuisesti henkilön käyttäytymiseen ja itsearvostukseen. Tällöin henkilö saattaa kokea toistuvia ongelmia, kuten vaikeuksia luottamuksen muodostamisessa, pelkoja tai ahdistusta, jotka voivat heijastua negatiivisesti omanarvontuntoon.

On tärkeää huomata, että traumaattisten muistojen käsittely ja niistä toipuminen on yksilöllinen prosessi. Psykoterapeuttinen tuki on tällöin hyödyllistä, sillä se auttaa käsittelemään traumaattisia kokemuksia turvallisessa ympäristössä ja rakentamaan uudelleen omanarvontuntoa. Psykoterapiassa voidaan käyttää erilaisia menetelmiä, kuten EMDR-terapiaa (Eye Movement Desensitization and Reprocessing) tai traumakeskeistä terapiaa, jotka voivat auttaa henkilöä ymmärtämään ja käsittelemään traumaattisia kokemuksiaan terveellä tavalla.

Jos haluat saada lisää tietoa omanarvontunnosta ja sen vaikutuksista elämään Tilaa itsellesi maksuton Omanarvontunto -opas. Liityt samalla Omanarvontunto sähköpostilistalle, saat viikottain viikkokirjeen aiheesta ja saat ilmoituksen sähköpostiisi, kun uusia omanarvontunto -tapahtumia tai julkaisuja on luvassa.