Testejä

Masennuksen vuoksi jää eläkkeelle n. 4 alle 35 vuotiasta Suomalaista joka päivä – yhteenlaskettuna erilaisten mielenterveyden ongelmien vuoksi eläkkeelle jääneitä Suomalaisia on n. 67 tuhatta. Yhteiskunnallisesti kyse on suuresta ongelmasta, mutta jokaisen ihmisen kohdalla kyse on henkilökohtaisesta elämästä, jonka arvoa ei voi rahassa mitata. Kaikissa ikäluokissa.

Varhaisella puuttumisella isompiin ja pienempiin elämän ongelmiin estetään niiden kasvaminen liian suuriksi oman jaksamisen kannalta. Psykoterapian vaikuttavuudesta on erittäin vahvaa näyttöä. Peräti 80% mielenterveyden ongelmien vuoksi opiskelunsa tai työntekonsa keskeyttäneistä pystyy palaamaan terapian jälkeen opiskeluiden/työn pariin.

Jos koet, että päivittäinen elämä on ponnistelua jaksamisen kanssa, et ole yksin. Voimme tarjota apua. Allaolevien linkkien takana on verkkopohjaisia, yleisesti käytössä olevia testejä mm. masennuksen, ahdistuneisuuden ja erilaisten riippuvuuksien toteamiseksi. Ne voivat antaa viitteitä siitä, milloin kannattaa ottaa yhteyttä ammattiauttajaan.