Resilienssi parisuhteessa on sitä, että kykenee kohtaamaan toisten ihmisen kokonaisena, sekä hyvinä että pahoina hetkinä.

”Kaiken se kestää-rakkaus”.. Näin todetaan useissa vihkitilaisuuksissa. Aluksi, rakkauslaput silmillä, ihmiset kestävätkin oikeastaan mitä vain. Katsotaan ihastuneena toisen profiilia, hiuksia, silmiä, hymyä ja ajatellaan, että ”minä onnellinen sain juuri tämän aarteen itselleni”. Ja, katsotaan samalla sopivasti ohi niiden piirteiden, jotka mahdollisesti ärsyttävät.

Parisuhteen alun huuma

Kuluu kuukausia ja kaikki tuntuu sujuvan ihmeellisen hyvin. Ollaan ihanassa rakkauskuplassa, eikä malteta juurikaan edes tavata ystäviä. Ainoa tärkeä on tuo toinen ihminen.

Palvellaan, ennen kuin toinen ehtii edes pyytää. ”Tuotko ruokaa tullessasi kaupasta?” Tottakai. Yhdessä tehdään illallista, juodaan kenties lasi viiniä ja ruoan jälkeen makoillaan yhdessä sohvalla, toisen kainalossa.

Suhteen arkipäiväistyminen

Tämä jatkuu kuukausia, ehkä jopa vuoden.

Sitten, eräänä iltana toinen ei tulekaan kotiin, vaan on jäänyt jonnekin. Minne? ”Kavereiden kanssa kaljalle..” (Voi olla tietysti mitä tahansa muutakin).  Miksi? Odotin täällä kotona, että tulisit! Älä tenttaa, mä tarvitsin vähän tuuletusta!! Kyllästyttää kupata täällä joka ilta.. Tarttee jutella vähän muidenkin kanssa, ymärrätkö!

Toinen on ymmällään. Kaikkihan oli ihan hyvin. Mitä ihmettä on tapahtunut? Miksi minä en riitä toiselle?

Parisuhteen symbioosin rikkoutuminen

Tämä tarina on tuttu varmaan suurelle osalle parisuhteessa elävistä. Vain sen kesto vaihtelee, miten nopeasti tai hitaasti repäisy tapahtuu.

Symbioosin rikkoutuminen on sinällään tervettä, mutta usein siitä ei seuraakaan hyvää, vaan alkaakin valtataistelu. Yleensä kotiin jäävän mielen täyttää epäily siitä, ettei tosiaan riitä omana itsenään, vaan toisen on haettava sisältöä elämäänsä muualta.

Tämä synnyttää pikkuhiljaa negatiivisuuden noidankehän, joka ruokkii itse itseään. Seuraa mustasukkaisuutta, riitoja, mykkäkoulua ja muita kielteisiä ilmiöitä. Pian rakkaudesta on jäljellä muisto vain. Kun tilanne kärjistyy tarpeeksi, pakataan tavarat ja muutetaan eri osoitteisiin.

Mikäli kysymyksessä on kaksi aikuista, tilanne on vielä kohtuullinen. Yleensä on kuitenkin ehditty jo saada pari ”rakkauslasta” (valitettavan usein paikkaamaan aikuisten välisiä ongelmia -asia, josta ei läheskään aina olla edes tietoisia). Näitä lapsosia retuutetaan nyt kahden osoitteen väliä. Mikä surullisinta, lapsia käytetään usein täysin häikäilemättömästi kiistakapuloina aikuisten valtataisteluissa. Tämä taas aiheuttaa lapsille kohtuutonta kärsimystä.

Miten pelastaa suhde kariutumiselta

Miksi näin kävi ja miten tämä olisi voitu ehkäistä? Sen sijaan, että oltaisiin alusta asti avoimesti ja mahdollisimman rehellisesti juteltu parisuhteen tilasta, siitä ”missä mennään”, on ajelehdittu pikkuhiljaa kohti pattitilannetta, jota ei enää jakseta alkaa avaamaan.

Resilienssi parisuhteessa on sitä, että kykenee kohtaamaan toisten ihmisen kokonaisena, sekä hyvinä että pahoina hetkinä. Että on tahtoa ojentaa käsi ja pyrkiä aidosti ymmärtämään toisen ihmisen tunteita ja tilannetta. Usein toinen on luontaisesti kykenevämpi kommunikaatioon. Totuus kuitenkin on, että kumpikin pystyy oppimaan näitä taitoja, mikäli vilpitöntä halua riittää.

Uskon, että pariterapia voi avata hyvinkin sotkuisia solmuja ja lämmittää viilentyneitä välejä. Usein silmät avautuvat ja ihmiset näkevät toisensa uudelleen sellaisina kuin alussa, rakastuneina. On aina mahdollista aloittaa alusta ja tuntea tunteita, joiden luuli jo kadonneen. Tarvitaan vain aito tahtotila, molemmilta.

Blogitekstin kirjoittaja

Marjo Kandelin
Ratkaisukeskeinen terapeutti
Ratkaisukeskeinen valmentaja
FM, LTO