Onko sinulla lupa sanoittaa elämän tapahtumia sellaisenaan kuin ne näet ja koet? Vai huomaatko, että sisälläsi on hiljainen ääni, joka kieltää sinua puhumasta ”pahaa” tai ”negatiivisesti”?

Kun asioista ei osata puhua, tai ei haluta pitää hankalalta tuntuvaa aihetta esillä, luodaan vaikenemisen kulttuuri. Siinä pyritään jatkamaan elämää, ikään kuin mitään hankaluutta ei olisikaan. Tässä kulttuurissa vaikeista aiheista puhuminen on tabu. Hankalina koettuja aiheta pyritään kaikin tavoin vältettämään ja se, joka yrittää aiheen nostaa puheeksi vaiennetaan eri tavoin.

Erilaisia vaientamisen tapoja

Vaientamisen tapoja ovat mm.

  • kiusaantunut hiljaisuus, vältellen ottautumasta aiheeeseen
  • suuttuminen, jos aihe nostetaan puheeksi
  • keskustelun kääntäminen määrätietoisesti aina muihin aiheisiin, mieluiten johonkin mahdollisimman kauas itseen liittyvistä asioista, vaikkapa naapuriin, johonkin julkisuuden henkilöön, säähän tms.

Vaientamisen tavat ovat puolustusreaktioita, joiden avulla pyritään välttämään hankaliksi koettujen tunteiden nousemista esiin itsellä ja muilla. Vaikenemisen kulttuurin syntyyn vaikuttaa yleensä sukupolvinen puhumattomuuden kulttuuri, jossa vaikeat tunteet on opittu välttämään vaikenemalla.

On opittu, että kipeistä asioista ei puhuta. Ei vain puhuta. Piste. On opittu välttelemään omien tunteiden kohtaamista, käsittelemistä ja sanoittamista. Näin myöskään toisten tunteille ei osata antaa tilaa.

Vaikenemisen kulttuuri voisi olla nimeltään myös näennäisen selviytymisen kulttuuri. Tässä kulttuurissa jokainen yksilö joutuu selviytymään yksin kuormittavista asioista. Hänellä ei ole tilaa eikä lupaa ilmaista tarvitsevuuttaan tai heikkouttaan.

Kulttuurin sisällä onkin usein runsaasti piilossa olevaa henkistä pahoinvointia, jota oireillaan yhteisön sallimin tavoin. Erilaisia pahoinvoinnin ilmaisun tapoja voi olla toisten ”hyväntahtoinen” piikittely, joka on todellisuudessa henkistä väkivaltaa.

Puhumattomuuden ja tunteiden käsittelemättömyyden luomaa pahoinvointia voidaan lääkitä päihteillä tai muulla riippuvuudella (työ, pelit, seksi, urheilu) tai pakenemalla muutoin tylsää arkea mm. loputon ruudun tuijottelu. Selviytymiskeinon valinta riippuu siitä, mikä on yksilön yksilöllinen selvitymiskeino ja yhteisössä sallittu tapa. Olipa selvitymiskeino mikä hyvänsä, se on aina selviytymiskeino, ei keino käsitellä asiaa ja päästä sen yli.

Miksi puhuminen kannattaa opetella?

Onko sinulla lupa sanoittaa elämän tapahtumia vai onko se lupa viety sinulta, jossain vaiheessa elämää? Tai onko se koskaan päässyt edes syntymään? Sisäisen vapauden puhua asioista ja tunteistaan voi löytää ja rakentaa. Se on opittu taito, ei synnynnäinen ominaisuus.

Asioista ääneen puhuminen ja realiteettien myöntäminen ei ole aina helppoa, varsinkaan jos sisäistä lupaa asioiden sanoittamiseen ei ole. Puhumisen kulttuuri auttaa luomaan siltoja ja läheisyyttä ihmisten välille.

Puhuminen vapauttaa sinut kantamasta muille kuuluvaa häpeää ja epäterveestä syyllisyydestä. Se luo myös yhteyttä toisiin ihmisiin, läheisyyden ja ystävyyden kokemusta. Ja auttaa löytäämään itsensä, luvan olla se, joka on omana itsenään.

 

Blogitekstin kirjoittaja

Ritva Huusko
Perhepsykoterapeutti
Sairaanhoitaja, psyk.