Ristiriidat rakentavat parisuhdetta, kun uskalletaan olla eri mieltä asioista ja etsiä ratkaisuja, jotka luovat yhteistä hyvää.
Työssäni perheterapeuttina olen huomannut, että onnellisimmat parit ovat niitä, jotka osaavat riidellä rakentavasti. He voivat olla eri mieltä asioista, ilman että kumpikaan kokee sitä uhkana itselleen.
Omat tarpeet ja tunteet voi sanoittaa. On lupa olla tarvitseva. Jopa vaatia, että oma tarve tulee kuulluksi, kun oma hyvinvointi vaatii sitä. Toinen haluaa tukea ja auttaa, koska rakastaa.
Molemmat osapuolet voivat luottaa siihen, että puolisolta saa tukea ja apua, kun sitä tarvitsee. Voi nojautua toiseen. Molemmat osapuolet voivat luottaa toiseen niin, että he uskaltavat olla näkyviä juuri sellaisena kuin ovat. Saa kokea tulevansa rakastetuksi ehdoitta. Hyväksytyksi sellaisena kuin on.
Toisinaan kuulluksi tuleminen voi tarkoittaa riitaa ennenkuin molemmat ovat ymmärtäneet, mistä oikein puhutaan. Mutta kumpikaan ei pelkää riidassa, eikä koe tulevansa hyljätyksi, torjutuksi tai nöyryytetyksi millään tavalla. Ja jos kokee tulevansa, asia keskustellaan läpikotaisin.
Tilanteeseen löytyy helpotus keskustelun myötä. Tämä kaikki on mahdollista, kun parisuhteessa on kunnioitus ja luottamus vakaana pohjana. Puolisoiden teot ja sanat ovat yhdessä linjassa kertomassa toinen toiselle, että rakkaus on. Tästä syntyy halu olla toisen lähellä, kun siinä on hyvä ja levollinen olla.
Onko sinulla hyvän vuorovaikutuksen parisuhde? 
Omassa parisuhteessani huomasin jo melko pian, että hyvän vuorovaikutuksen parisuhde oli asia, jonka joutuisimme määrätietoisella työllä rakentamaan. Toki olimme onnellisia vastarakastuneina. Mutta vuorovaikutusta olemme saaneet opetella.
Hyvän vuorovaikutuksen parisuhteen saa rakentamalla, vuorovaikutusta opettelemalla. Jokaisessa parisuhteessa vuorovaikutusta voi parantaa, jos sen molemmilla osapuolilla on siihen tahtotila.
Puolisoiden erilaisuus on rikkaus
Esimerkkinä puolisoiden erilaisuudesta: minä olen pohtija ja puolisoni mieluummin tekee asioita kuin puhuu ja pohtii. Meidän haasteemme on ollut löytää tila, jossa molemmilla on tila puhua. Minä voisin mieluusti pohtia ja puhua asioita hänenkin puolestaan – jos hän ei tee sitä itse.
Niinpä minun on pitänyt opetella olemaan hiljaa ja antamaan kärsivällisesti tilaa, että mieheni ehtii miettimään esittämäni asian. Ja sitten kertomaan minulle pohdintaansa. Mikäli hän katsoo aiheelliseksi muodostaa jonkun mielipiteen kyseessä olevasta aiheesta.
On aiheita, joissa hän kokee, että hänellä vain ei ole mitään mielipidettä siitä aiheesta. Silloin hän luottaa minun mielipiteeseeni, ja menemme sen mukaan. Mutta eihän minullakaan ole kaikista häntä kiinnostavista asioista mielipidettä, vaan luotan niissä kohtaa hänen pohdintojensa tulokseen.
Suhteemme alkuun pohdin itsekseni parisuhteemme vuorovaikutusta ja kaikkea siihen liittyvää. Kun kysyin häneltä, mitä hän ajattelee, oletin, että hän pohtii samoja asioita siinä vieressä. Yllätyin moneen kertaan, kun hän kertoi pohtivansa, miten rakentaa toimivamman eläinsuojan tai korjaa jonkun muun paikan. Eikä hän kertaakaan vuosien saatossa ole kertonut oma-aloitteisesti pohtivansa parisuhteemme tilannetta tai vuorovaikutusta.
Tässä erilaisuutemme näkyy eniten. Minä olen pohtinut asioita niin paljon, että minulla on jo valmis ajatus valmiina, kun aloitan keskustelun. Ja puolisoni pohtii mieluummin puusavotan tekoa vapaapäivänään kuin parisuhteen kiemuroita.
Erilaisuutemme on rikkautemme. Samaan aikaan se on haasteemme. Suurimmassa osassa parisuhteita on samantyylisiä erilaisuuden luomia haasteita, jotka on mahdollisuus ratkaista sitoutuneella työskentelyllä. Mitä enemmän kohtaavaa vuoropuhelua parisuhteessa on, sitä läheisempi ja onnellisempi se yleensä molempien osapuolten mielestä on.
Mistä niitä onnellisia parisuhteita saa?
Resepti on helppo. Sitkeää ja periksiantamatonta työskentelyä, höystettynä rakastavalla hyväksynnällä. Puolison kanssa näitä asioita on antoisinta pohtia. Ristiriidat rakentavat parisuhdetta, kun uskalletaan olla eri mieltä asioista ja etsiä ratkaisuja, jotka luovat yhteistä hyvää.
Samaan aikaan resepti on vaikea. Kohtaamisen tunne rakentuu siten, että molemmat suhteen osapuolet kokevat tulevat kuulluiksi ja ymmärretyiksi sanomansa kanssa ja itsenään. Molempien historian muovaamat uskomukset itsestä, muista ihmisistä, ihmissuhteista, luottamuksesta vaikuttavat tähän väliin hyvinkin paljon hankaloittavasti.
Parisuhteen läheisyyttä ja luottamusta luodaan yhteisillä keskusteluilla. Vuorovaikutus on opittu malli. Mausteena on molempien osapuolten historia ja siitä kumpuavat uskomukset ja asenteet, sekä erilaiset temperamentit.
Opitut asiat voi muuttaa määrätietoisella työskentelyllä. Historiamme tuomat uskomukset ja asenteet on mahdollista muuttua ajan saatossa.
Se mikä yksilöissä ei muutu on temperametti. Tunnetaitoja voi oppia. Ja tuleekin opetella. Mutta meidän synnynnäinen temperamenttimme ei muutu. Joku on nopea ja toinen huomattavasti hitaampi asioissa. Molemmilla tulee olla lupa olla sellainen kuin ydinolemukseltaan on. Niinpä rakastava ja hyväksyvä asenne on oikeastaan ainoa tapa selvitä tässä kohtaa.
Onnellisessa parisuhteessa on lupa olla se, joka on. Kannattaa aloittaa, itsensä ja puolison hyväksymisestä, sellaisena kuin kumpikin ydinolemukseltaan on. Kunnioittavassa vuorovaikutuksessa on tila olla se joka on. Siinä rakennetaan hyvää elämää. Rakastaen, rajoja on lupa asettaa.
Antoisia pohdintoja ja keskusteluja!
Blogitekstin kirjoittaja:
Ritva Huusko Perhepsykoterapeutti, MSc
Sairaanhoitaja, psyk
Täydennyskoulutukset:
Kiikkku -vauvaperhetyöntekijä
Solmuja -parisuhteessa ryhmänohjaaja
