Olen kasvanut lapsuuteni ja nuoruuteni isossa perheessä ja maalaisympäristössä, jossa naapurustossa oli eri-ikäisiä aikuisia ja nuoria. Kasvun kannalta oli tärkeää kokea aikuisten myönteisyys.

En tietenkään voi tietää, mikä merkitys oli myöhempäää kehitystä ajatellen nuoremman veljeni kuolemalla, ollessani 3-vuotias. Hataria muistikuvia on muistotilaisuudesta jäänyt. Silloin oli vielä sota.

Ensimmäinen muistikuvani isästä on sodan loputtua. Hän oli ammatiltaan seppä. Työtä oli enenmän kuin kohtuuajassa ehti tekemään. Sen vuoksi isä ei ollut kovin näkyvä lapsen maailmassa. Äiti ja naapurin täti olivat tärkeitä ihmisiä. Elämä oli turvallista, rauhallista ja leppoisaa, vaikka kaikesta oli puutetta.

Lasten kanssa olemiseen ei ollut aikaa muutoin kuin työn ohessa. Oli luonnollista,että lapset kykyjensä mukaan osallistuivat kodin askareisiin. Myöhemmin taskurahan toivossa hakeuduin tilapäisiin töihin kodin ulkopuolelle.

 

Itsenäistyminen ja perheen perustaminen

Kotoa irrottautumisen kipuiluissa, auttoi naapurin tyttö. Siitä luonnollisesti oli seurauksena aikaa myöten perheen perustaminen hänen kanssaan. Samaan ajankohtaan elämässäni ajoittuu armeijan käyminen.

Se samainen ajanjakso sisälsi myös esikoisemme menetyksen. Hän menehtyi epäasiallisesti hoidetun synnytyksen komplikaatioihin. Siihen aikaan ei ollut  kriisiryhmiä.  Asia oli vain paketoitava, jotta arkielämästä selvisi. Myöhemminhän se tuli kyllä hoidettavaksi omassa terapiassani, psykoterapiaopintoihin liittyen.

Armeijasta päästyäni tuli ajankohtaiseksi hankkiutua ammattikoulutukseen ja edelleen vakituiseen työhön. Kumpikin meistä puolisoista ja siihen aikaan jo vanhemmista, halusi käydä kokopäivätyössä. Joten päätimme sen ajan malliin palkata lastenhoitoon kotiapulaisen, työssä käynnin mahdollistamiseksi.

 

Työurani psykiatriassa

Työurani olin psykiatrian klinikalla, erilaisissa tehtävissä eläkkeelle siirtymiseeni saakka.

Ensimmäiset vuosikymmenet työskentelin erilaisilla psykiatrisen hoidon osastoilla. Sittemmin siirryin avopalveluihin psykiatrian poliklinikalle, jossa sain kouluttautua monipuolisesti psykoterapiatyöhön yksilöiden, parien ja perheiden kanssa samalla työskennellen.

Kun Oulun yliopistolla alettiin kehittämään psykiatrian puolen koulutuksia, sain mahdollisuuden työskennellä, nykytermein sanottuna, opetuksen koordinaatorina Psykiatrian klinikassa. Tehtävänäni oli opetusmateriaalin valmistukseen osallistuminen, joka oli käytännössä haastateluvideoiden nauhottamista ja laitteiston kehittämistä ja huoltoa. Tehtäviini kuului myös Skitsofreatukimuksen materiaalipankista vastaaminen.

Klinikka-aikana toimin osa-aikaisena kuntoutusryhmän vetäjänä useita vuosia, opetuskoordinaattorin työn ohessa. Tämä mahdollisti käytännön asiakastyön tekemisen, joka on minulle tärkeä ja mieleinen osa työtä.

 

Perhe-elämän ja työn yhteen sovittaminen

Siihen aikaan lapsiperheen oli vaikea päästä kohtuuhintaiseen asuntoon. Niinpä päätimme rakentaa oman talon maalle. Ehdimme asua siinä 10 vuotta, kunnes vaimon sairauden vuoksi katsoimme viisaammaksi muuttaa kaupunkiin, lähemmäksi palveluita. Lapset olivat osin jo omillaan.

Minulle tarjotui mahdollisuus lähteä kehittämään pitkäaikaissairaiden tukiyksikköä. Tämä toi mukanaan muuton maalle, ja se tuntui hyvältä ratkaisulta. Erilainen työympäristö oli innostavaa, pitkän laitoksessa työskentelyn jälkeen. Asunnoksi saatiin vanha talo, joka vaati korjauksia, niinpä pääsin tärkeimmän harrastukseni, rakentamisen pariin.

Eläkkeelle päästyäni ostimme rintamamiestalon, jonka peruskorjasimme yhdessä vaimoni kanssa. Kun vaimoni sairastui vakavammin ja kuoli vuosia myöhemmin, se jätti minut yksin. Asian työstäminen on ottanut vuosia.

 

Minä psykoterapeutin työssä

Elimme yhdessä hyvän elämän, ja olimme toisillemme kumppaneita koko elämän ajan. Hänen menettämisensä jätti elämääni ison aukon. Kaikista läpikäyneistäni asioista elämässäni opin, että niin kauan kuin on elämää, se on elettäväksi tarkoitettu. Elämä voi olla hyvää menetyksistä, sairastumisista, vastoinkäymisistä huolimatta.

Niinpä haluan yhä tehdä psykoterapiatyötä ja sitä kautta auttaa yksilöitä, pariskuntia ja perheitä löytämään mielekkään ja hyvinvoivan elämän tänään, tässä ja nyt.

 

Blogitekstin kirjoittaja:

Aaro Pelkonen

Psykoterapeutti (yksilö-, pari- ja perhe)