Näin jouluisten kiireiden alla tulee pähkittyä monenmoista ”mitä-hommaan-sille-ja-sille”-paniikkeja. Yritämme keksiä hyviä ideoita, mitä toiselle hyvällä antamisen tahdollamme hankkisimme. Jossain takaraivossa muhii samalla pieni ajatus, ettei mitään turhaa krääsää nyt ainakaan hommaisi. Sitten vielä kysymys ”Mitä sinä toivot joululahjaksi?”. Tuon kysymyksen jälkeen on olo, kuin polkisi pyörän polkimia ilman ketjuja. Tyhjä muljahdus ja hetkellinen tasapainon menettäminen. Änkyttämisen keskeltä saan soperrettua jotain suklaarasiasta (jota oikeasti toivonkin, suklaa loppuu minulta aina kesken) ja jään pohtimaan tarvitsenko jotain. Onko jotain tavaraa tai asiaa, jonka esiin repiminen paketista vastaisi minun tarpeeseeni jollain perustavanlaatuisella tavalla ja tulisin tyytyväiseksi sekä onnelliseksi? On aivan selvää, että lahjan saaminen on tärkeä kokemus sinänsä. Hymy huulilla rapistelu ja sivusilmällä toisen seuraaminen kun tämä odottaa minun reaktiotani. Samoin lahjan antaminen toiselle ja se koko kehoon leviävä lämmön ja mielihyvän tunne kun näkee toisen hymyilevät kasvot. Olisiko se sitten se antaminen ja saaminen, mitä tarvitsemme? En kannusta kokeilemaan pelkkää tyhjien pakettien rapistelua. Se ei ehkä kuitenkaan tunnu ihan samalta.

Minulle on varsin vahvasti vakiintunut terapeuttisessa työskentelyssä kysymykset ”Mitä sinä tarvitset?” ja ”Mitkä ovat arvosi tai mitä pidät tärkeänä?”. Arvojen tarkasteleminen on näyttäytynyt minulle tärkeäksi tavoitteellisuuden apukeinoksi. Arvot ohjaavat meitä ja toimintaamme sekä selittävät pyrkimyksiämme melko pitkälle. Joskus emme ehkä ymmärrä, miksi jokin arvo on meille tärkeä ja siksi haluni on herättää kysymys esimerkiksi nuorten kanssa siitä onko opiskelussa itse oppiminen vai hyvät numerot tärkeää. Se on yllättävän pysäyttävä kysymys. Jostain syystä moni haluaisi vastata oppimisen ja he myöntävät tämän, mutta toimintaansa tarkastellessaan he voivat havaita numeroiden olevan arvon. Ihmettelemme onko tämä meidän itsemme asettama arvo ja tavoite ja mitä se meille lähemmin tarkastelussa merkitsee. Usein päädymme tutkimaan niitä tarpeita, joita nuori pyrkii tyydyttämään tämän arvon ohjaamana ja joskus huomaamme ristiriitaisuuksia tai päädymme miettimään, miten tätä arvoa voisi toteuttaa mahdollisimman vähän haittaa ja/tai ylimääräistä kuormitusta tuovilla tavoilla. Pyrimme tavoitteeseen, että elämä ei olisi vain selviytymistä, vaan että siitä voisi myös nauttia.

Tämän kaltainen työskentely on minun arvojeni mukaista. Toivon auttavani ihmistä haluamaansa muutokseen, mutta en muuttamalla häntä tai arvottamalla hänen näkemyksiänsä. Sisäinen muutos lähtee liikkeelle sisäisestä ymmärryksestä itsestä ja siitä, miten tähän on tultu. Ja muutoksia voi olla todella monenlaisia, joten koen vaikeaksi nimetä jonkinlaista esimerkkiä. Se on kuitenkin positiivinen ja voimaannuttava muutos elämisen laadussa. Se näkyy tarpeiden tyydyttymisenä ja tyytyväisyytenä. Se näkyy läsnäolemisen kautta. Ja se näkyy myös siinä, että elämä on värikästä vaihtelua, aaltoliikettä, jonka takana kiperienkin tilanteiden jälkeen voi nähdä elämisen mielekkyyden turruttavan tylsyyden sijaan. En sinänsä ole kärsimyksen jalostavan vaikutuksen kannattaja, mutta ”kauanko jaksaisit tykätä pizzasta, jos söisit sitä jatkuvasti?”. En ole myöskään hedonisti, mutta kannustan ihmisiä oman hyvän tavoitteluun. Tällaisen lauseen yhteydessä herätän kuitenkin vielä kysymyksen ”Voisitko olla onnellinen, jos ihmiset ympärilläsi olisivat onnettomia?”. Usein voi huomata, että oma onnellisuus voimistuu tai on ylipäänsä mahdollista, kun kanssaeläjämme ovat onnellisempia. Siksi voisi sanoa, että suurta egoismia on tehdä myös toiset onnelliseksi.

Meillä kaikilla on tarpeita ja niin kuuluukin olla. Ne eivät välttämättä ole samanlaisia, kuin muilla kanssaeläjillämme ja joskus sitä on vaikea ymmärtää. Koska emme mahdollisesti kykene ajatusten lukemiseen, niin kovin tärkeää olisi ilmaista ne ajatuksemme omista tarpeistamme ääneen. Tuoda ne näkyväksi toiselle ihmiselle, joka ehkä voisi vastata tähän tarpeeseen tai edes auttaa miettimään keinoja, miten savuttaa ne kyetäksemme kohentamaan tyytyväisyyttämme. Olisiko tämä rauhoittumisen aika mahdollistaja sille?

Blogitekstin kirjoittaja:

Valtter Koivumäki
Kognitiivinen psykoterapeutti,
lasten ja nuorten suuntautumisvaihtoehto (Kela)
Sairaanhoitaja AMK
Kognitiivisen ryhmäpsykoterapian valmentava koulutus

0 vastausta

Jätä vastaus

Heräsikö ajatuksia artikkelista?
Liity mukaan keskusteluun!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *