3 Hyvän parisuhteen merkkiä 

Jokainen meistä haluaa hyvän parisuhteen. Kukapa sitä huonoa suhdetta haluaisi alun alkaen hakea. Vuosien varrella mutkia voi tulla matkaan ja alkuun niin hyvä parisuhde alkaa tuntumaan kurjalta tai toimimattomalta. Jos parisuhteenne on joskus ollut hyvä, on mitä todennäköisintä, että se voi olla hyvä vielä uudelleen. Parisuhdetta voi parantaa. Uusia taitoja, jotka vaikuttavat hyvinvointiin voi oppia läpi elämän.

Vaikka huomaisit, että suhteestasi ei jotakin näistä osa-alueista vielä löydy, sitä voi rakentaa puolison kanssa yhdessä. Parisuhteessa yksin työn tekeminen on kovin työlästä ja muutoksen saaminen on hidasta, uuvuttavaakin – mutta ei silloinkaan mahdotonta. Jos molemmat parisuhteen osapuolet yhdessä tuumin tekevät työtä hyvinvoinnin eteen, on muutosmatka monin tavoin antoisa ja läheisyyttä luova.

Kolme (3) hyvän parisuhteen keskeistä asiaa on:

  1. Kunnioitus
  2. Avoin vuorovaikutus
  3. Luottamus

Kunnioitus

Hyvässä parisuhteessa molemmat osapuolet kunnioittavat sekä itseään että toista osapuolta. Tasapainon kannalta on tärkeää, että molemmat osaavat kunnioittaa myös itseään. Ei riitä, että kunnioittaa muita. Jos pitää itseään vähemmän arvokkaana, voi eksyä luopumaan omista ydintarpeista. Parisuhteen onnen kannalta on tärkeää, että molemmat osapuolet tunnistavat omat ydintarpeensa.

Ydintarpeet ovat niitä asioita, joita ilman eläessä kokee luopuvansa jostain omaa hyvinvointia luovasta asiasta. Toiselle se voi olla puhuminen ja toiselle vaikkapa tekeminen. Meillä jokaiselle on omanlaisemme ydintarpeet. Yksilön on tärkeää tiedostaa, tunnistaa ja pitää huolta omien tarpeiden täyttymisestä. Parisuhteen toista osapuolta ei voi velvoittaa pitämään huolta siitä, että omat tarpeet täyttyvät. Omavastuisuus omien tarpeiden sanoittamisesta ja tarpeen tullen niiden täyttymisestä huolehtiminen on tärkeää.

Suurin arkinen rakkauden teko puolisolle on tämän ydintarpeen täyttäminen. Kun jokin asia on oman hyvinvoinnin kannalta merkityksetön asia, ei useinkaan tule edes ajatelleeksi huomioida toista tällaisessa asiassa. On tärkeää, että puolisot kertovat toisilleen omista ydintarpeistaan, että toinen voi osoittaa toiselle rakkautta arkisissa asioissa. Ydintarpeet liittyvät useimmiten hyvin arkisiin asioihin kuten puhumiseen, ruuanlaittoon, siivoamiseen, liikuntaan.

Psykoterapeutti Valtter Koivumäki pohtii blogikirjoituksessaan “Miten tunnistaa omia ja toisen tarpeita?”omien ja toisen tarpeiden täyttymistä. Voit lukea tästä linkistä hänen blogitekstinsä. 

Avoin vuorovaikutus

Avoin vuorovaikutus on sitä, että kaikista arkisista ja vaikeista asioista uskalletaan ja voidaan puhua. Itsensä paljastaminen sanoilla ja teoilla puolisolle, voi olla suurin mahdollinen luottamuksen osoitus. Avoimuus luo mahdollisuuden haavoittua ja haavoittaa. Siksi parisuhteen luottamuksen tulee olla kunnossa, että itsensä voi paljastaa sellaisena kuin on.

Vuorovaikutus voi olla avointa, ristiriitaista tai välttelevää. Avoimessa vuorovaikutuksessa uskaltaa olla tarvitseva ja haavoittuva. Ristiriitaisessa voi viestiä sanoilla yhtä ja teoilla toista. Ei oikein uskalla olla näkyvä kaikkine tarpeineen, vaikka haluaisikin. Odotus voi olla muuta, kuin mitä viestiä välittää ulospäin. Välttelevässä vuorovaikutuksessa ei paljasta omaa tarvitsevuuttaan, tuntemuksiaan tai jopa ajatuksiaan. Ehkä omia ydintarpeita ei tiedosta, tai ei halua näyttää ja kertoa niitä muille.

Anja Nwose kirjoittaa hienosti tarvitsevuudesta ja vuorovaikutuksesta blogitekstissään “Tule lähelle, vaikka työnnän sinua pois”. Tekstissä hän on hyvin kuvaavasti osannut ilmaista, miten ristiriitainen vuorovaikutussuhde toimii. Ristiriitainen viestintä herättää puolisossa usein hämmennystä, eikä hän osaa ehkä tehdä lopulta mitään, kun kokee tekevänsä aina väärin.

Omavastuisuus tarpeiden ja tunteiden sanoittamisessa on parisuhteessa asia, jota kannattaa vaalia ja opetella. Se mahdollistaa hyvinvoivan parisuhteen.

Luottamus

Hyvä parisuhde lepää luottamuksessa. Luottamus voi olla kaikkia elämän osa-alueita koskeva, tai rajautua tiettyihin asioihin. Mitä laaja-alaisempi luottamus puolisoa kohtaan on, sitä turvallisemmaksi molemmat osapuolet suhteen kokevat. Parisuhde kestää luottamuspulaa, jos se on sellaisella parisuhteen osa-alueella, että toisen ydintarve ei sen vuoksi jää täyttymättä.

Luottamuspulan ollessa ydintarpeen alueella, parisuhde on usein kriisissä. Kriisistä voi selvitä, mutta tällöin kannattaa työskentelyn avuksi vakavasti harkita ammattilaisen apua.

Jos aihe kiinnostaa sinua laajemmin, voit tilata tästä linkistä maksuttoman Vapaudu rakastamaan – 10 askelta hyvään parisuhteeseen -oppaan.

Blogitekstin kirjoittaja

Ritva Huusko

Perheterapeutti MSc

Psykiatrinen sairaanhoitaja